Enter your keyword

Kutsukaa loka-auto paikalle!

MINERGIA

Hyvinvointi blogi

Kutsukaa loka-auto paikalle!

 

Olin viime lauantaina Health Challenge Day-tapahtumassa kuuntelemassa mielenkiintoisia esityksiä ravintoon ja hyvinvointiin liittyen. Tein siellä päätöksen lisätä jo ennestäänkin terveellisiin rutiineihini vielä uuden eli 1 paastopäivä viikossa. Olin jo edellisen perjantain syönyt hyvin kevyesti eli aamulla 2 munan munakkaan yrteillä ja sienillä terästettynä ja illalla mustikkasoppaa ruisleivän kera. Lauantain luentopäivän eväinä oli Zinzinon LeanShake-ateriankorvike ja illalla luentojen jälkeen söin tuoreen salaatin ja juustoja. Sunnuntai kului lähes yhtä keveissä merkeissä.

Paasto

Maanantaisin minulla on usein aikatauluista vapaa päivä ja niinpä päätin pitää sen paastopäivänä. Minulla oli ollut tukkoinen olo jo toista viikkoa ja aineenvaihdunta tuntui olevan jollain lailla jumissa. Toivoin paaston auttavan tähänkin. Join päivän aikana puhdistamattomalla merisuolalla ja sitruunasta puristetulla mehulla ryyditettyä vettä pitkin päivää. Olo oli hyvä ja yllättäin päivään ilmaantuneet menotkin hoituivat kevyellä ololla. Tiistaiaamuna olo oli edelleen hyvä eikä näläntunnetta lainkaan. Siispä jatkoin vesilinjaa. Lisäksi join vesikefiiriä ja varmistaakseni vatsan toiminnan myös itse liotettua luumumehua. Tiistai-iltana ja seuraavana yönä minulla oli lievää päänsärkyä ja ihooni oli ilmestynyt joitakin näppyjä. Aamulla päätin jatkaa samalla linjalla, koska edelleenkään en tuntenut nälkää. Join aamupäivällä vihreistä kasviksista tehdyn pienen smoothien.

Suolihuuhtelu

Kolmantena paastopäivänä menin Colonic-suolihuuhteluun. En ole aikaisemmin tuota monen paastoajan rutiineihin kuuluvaa toimenpidettä kokeillut, lähinnä siksi, että Seinäjoella siihen ei ollut mahdollisuutta. Mutta nyt löysin lähes työpaikkani nurkan takaa Vänrikki Stoolin kadulta Wonder Span, jossa ko. toimenpide onnistui. Laitteella tehtävä huuhtelu kestää noin 45 min. Juttelimme niitänäitä hoitajan kanssa, kunnes huomasin kertovani jälleen kerran tuttua tarinaa siitä, miten äitini ei ole minua halunnut eikä hoitanut lapsuudessani ja mitä kaikkia hylkäämiskokemuksia olen käynyt läpi ensimmäisten 3 ikävuoteni aikana. Tarina virtasi ja kuonat puhdistuivat viemäriin. Olo keveni koko ajan. Kun toimenpide oli ohi ja kävelin pitkin Töölön katuja takaisin työpaikalleni, askel oli kevyt ja tuntui kuin ainakin 10 kilon taakka olisi lähtenyt kehostani. Ja olo on vaan parantunut siitä. Toimenpiteen jälkeen söin kookosmannasta ja vihreistä jauheista tehdyn maitohappobakteereilla hapatetun jogurtin. Illan ja yön aikana olin niin energinen, ettei tahtonut uni tulla. Nyt torstaiaamupäivän olen juonut kefiiriä, kombutsaa ja vihreää teetä, joogannut, venytellyt ja mantrannut. Söin myös puolikkaan avokadoa. Olo on kevyt ja pehmeä, kuin höyhenellä! Ajatus on kirkas, mieli tyyni ja hiljainen, sydän täynnä rakkautta <3

Eihän tätä voi kuin suositella!!!