50-vuotias on jo nähnyt kaiken!?
Otsikon mukainen mainosteksti osui silmiini tämänpäiväisellä pyörälenkilläni. Se nosti monenlaisia ajatuksia mieleeni. Päällimmäisenä oli, että Luojan kiitos en todellakaan ole nähnyt kaikkea, vaan minulla on vielä pitkäksi aikaa uusia elämyksiä ja kokemuksia edessäpäin. Mutta minä olen muuttuva ilmamerkki, joten kaipaankin elämääni liikettä ja muutosta. Jollekin vakaalle maatyypille ajatus elämän muuttumattomuudesta ja pysyvyydestä voi olla hyvinkin tärkeä asia.Usein huomaan ajattelevani asioita voimakkaasti omasta näkökulmastani. Se on asia, jossa haluan yhä enemmän kehittyä. Haluan oppia tarkastelemaan asioita laaja-alaisesti ja muiden näkökulmat paremmin huomioiden. Aina kun olen pysähtynyt kuuntelemaan ja etsimään muiden näkökulmaa asiaan, olen itse oppinut ja laajentanut ajatteluani. Elämänmittainen oppiminen on minun juttuni.
Myös arjessa toistuvia asioita on hyvä pysähtyä havainnoimaan ymmärtäen niiden hetkien ainutlaatuisuuden. Koskaan se ei toistu täsmälleen samanlaisena vaikka niin äkkiseltään tuntuisikin. Sen takia ei myöskään tarvitse tekemällä tehdä elämäänsä muutoksia, vaan kohdata jokainen hetki uutena ja tuoreena.
Olen itse tällä hetkellä jonkinlaisessa pysähdyksen tilassa. Olen päästänyt todella monesta asiasta irti ja teen sitä edelleen. En ole tarttunut uusiin asioihin niiden tilalle vaan nyt haluan odottaa ja olla hetken mahdollisimman tyhjässä tilassa ja katsoa mitä siihen alkaa manifestoitua. Olen avoin uudelle ja kiitollinen kaikesta mitä on ollut, on ja tulee olemaan. En todellakaan ole nähnyt kaikkea!